Palasin Suomeen viime viikon keskiviikkona. Tarkoituksena on ollut kirjoittaa mutta jotenkin se on jäänyt. Nyt olisi kuitenkin tarkoitus palata siihen parempaan bloggausrytmiin. En nyt ihan tarkkaan tiedä mistä nyt halusin bloggata mutta ehkä teen tähän jonkinlaisen päivityksen siitä mitä olen puuhannut.
Toissa viikon perjantaina (tai torstaina en nyt muista tarkkaan :D) kävin huvipuistossa nimeltä Dreamworld. Siellä pääsin pitelemään koalaa ja käärmettä sekä koskemaan tiikerin pentua ja koalaa. Se oli jotain niiin siistiä. Koalat ovat todella pehmoisia ja tsiisus niiden kynnet ovat pitkät ja terätävät. Sitä pitäessäni se piti aika kovaa kiinni. Varsinkin kun koitin mennä vähän alemmas, jotta pieni poika pääsisi koskemaan sitä myös. Ei se kuitenkaan sattunut (onneksi) mutta pienet jäljet se kyllä jätti. Harmikseni en saanut siitä tilanteesta kauhean hyvää kuvaa mutta tuo saa nyt sitten kelvata. Täytyy kyllä myöntää, että koalasta taisi tulla lempieläimeni tuon reissun jälkeen. Ne ovat niin tajuttoman söpöjä!
Sitten lauantaina menin Andrean (sen naisen kenen luona olin "asumassa") kanssa Crystal Castleen, joka sijaitsee ihan Byron Bayn läheisyydessä. Se on jonkinlainen turistikohde, jossa on todella kauniit puutarhat ja paljon kaikkea hyvin spirituaalista (onkohan tuo nyt edes oikea sana... spiritual olisi englanniksi). Kävelimme puutarhoja jonkin aikaa ja sitten menimme kristalli-workshoppiin, jossa meditoimme kristallien kanssa ja perehdyimme hieman niiden energioihin. Se oli kyllä hyvin jännä kokemus ja tulin ihan kristalliuskoon. Nyt on kotonakin muutama kristalli tuon jälkeen..
Workshopin jälkeen menimme labyrinttiin, jonka alussa on tarkoitus esittää jokin kysymys ja labyrinttiä kävellessä tulisi meditoida. Kävelin labyrintin keskelle asti ja tulin siihen tulokseen, etten osaa jatkaa siitä, joten lopetin. Se ei vissiin kuitenkaan sinne päättynyt mutta oh well. Sitten jatkoimmen puutarhan tutkimista ja sen jälkeen suuntasimme tarot luentoihimme. Ensimmäistä kertaa sellaisessa kävin ja oli kyllä mielenkiintoinen kokemus. Aluksi en uskonut yhtään mutta ennustajaa kuunnellessa uskoin yhä enemmän ja enemmän. Nyt jälkeenpäin ajatellen en ole oikein varma. Äänitin kuitenkin koko tapahtuman ja kirjoitin sen perusteella päiväkirjaani koko jutun ylös. Muutaman vuoden päästä voin sitten lukea sitä ja huomata miten kävi.
|
Tässä se labyrintti. |
Sunnuntaina menin sitten Brisbaneen, sillä tiistaina (viime viikolla siis) lähdin Suomeen päin. Tapasin siellä kaveriani, jonka tapasin Gold Coastilla ja muuten relasin. Kävin maanantaina myös parin suomalaisen kaverini kanssa burgerilla, joka oli erittäin mukavaa. Tiistaina suuntasin sitten lentokentälle ja Suomeen laskeuduin keskiviikkona joskus iltapäivällä. Matkustusta oli takana 36 tuntia ja sitten illalla menimme Jonin ja parin ystävämme kanssa katsomassa uuden Captain American. Päädyin nukkumaan siitä puolet, mutta onneksi vain alun. Loppupuolisko oli nimittäin aivan mahtava ja spiderman oli super cool! Täytyy myöhemmin sitten katsoa koko leffa uusiksi, jotta näkisin myös alun... Tuota lukuunottamatta pääsin hyvin nopeasti takaisin suomen aikaan eikä jetlag ole painanut. Awesome.
Täällä Suomessa olen tuon reissuni jälkeen ollut hyvin aktiivinen. Olen nähnyt paljon kavereita ja leffassa on tullut käytyä kaiken kaikkiaan 4 kertaa... Puolustukseni voin sanoa, että jouduin maksamaan niistä kerroista vain kaksi. Tuon Civil Warin ja The Neighbours 2 maksoin itse mutta sitten kaverini ilmoitti tiistaina, että pitäisi mennä leffaan, koska muuten joululahjaliput menisivät vanhaksi. Päädyimme katsomaan siis Mother's Dayn. Sitten siellä ennen kuin mentiin leffaan joku random mies tuli ja törkkäsi Jonille käteen lisää joululahjalippuja, joilla ostimme tälle päivälle liput katsomaan Angry Birds. Sekin oli muuten aivan mahtava. Ne pikkulinnut olivat niiiiiiin söpöjä!
Torstaina aamulla suuntasimme
Suvin kanssa Ahvenanmaalle kouluretkelle. Tulin sieltä eilen takaisin ja reissu oli kyllä aivan mahtava. Postaan siitä mahdollisesti myöhemmin jotain kuvia, kun Suvi ehtii ne minulle lähettää. Reissulla pyöräilimme paljon ja olimme luonnonhelmassa reippaasti. Ensimmäisenä päivänä pyröiltiin yhteensä 18 km, toisena päivänä joku 15 km ja eilen joku vajaa 5 km (Suvi korjaa jos olen väärässä :D). Oli kyllä onnistunut retki jos ei oteta huomioon minun tyhmiä allergioitani, jotka ärsyttivät minut hengiltä pyöräillessä.