Tällä viikolla on synttäreitä ja vuosipäivää vietetty. On siis tullut syötyä hyyyvin huonosti ja sen kyllä huomaa. Olo on aika karmea. Maanantain elin vielä suhteellisen hyvin, en siis syönyt mitään katumisen arvoista, hah. Sitten tiistaina kun oli vuosipäivä, päätin, että se voisi olla ylipäätään "cheatday". Aloitin aamun leivällä jne. Sitten illalla menimme Jonin kanssa pizzalle ja tuli ostettua muita herkkuja.
Alunperin olin suunnitellut, että keskiviikon söisin hyvin mutta se hieman jäi. Tiistailta kun oli jäänyt herkkuja ja houkutus oli suuri. Minimoin kuitenkin vahingot sillä kun kävin salilla ja bodybalance tunnilla.
Torstaina täytin 19 ja kävin silloin ulkona syömässä kaksi kertaa. Alunperin piti siis käydä vain kerran. Menimme isäni kanssa synttäreideni kunniaksi Pancho villaan lounaalle. Siellä tilasin fajitasit ja kun tarjoilija sai tietää syntymäpäivästäni tämä puhui kokille ja sain ilmaisen jälkkärin.
Sitten illalla menin Jonin ja ystäväni Sadun kanssa Vantaalle käymään XXL:ssä ja Jumbossa. Shoppailun jälkeen nälkä iski ja päädyimme Amarilloon, jossa tilasin wingsit ja ranskalaiset.
Tämä menee vielä pahempaankin suuntaan, sillä perjantaina ystäväni
Suvi halusi viedä minut pizzalle. Menimme siis kotipizzaan syömään ja illalla luokseni tuli paljon muitakin ystäviä, joiden kanssa menimme sitten baariin juhlistamaan synttäreitäni. Ja luonnollisesti tämäkin baarireissu päätyi mäkkäriin.
Eli ulkona on tullut syötyä hyyyvin reippasti ja maha ei ole siitä kauhean iloinen. Eikä myöskään ole pankkitili tämän kaiken tuhlailun jäljiltä. Olen siis huhtikuussa menossa kolmeksi viikoksi Australiaan, joten rahaa pitäisi nyt ruveta säästämään. Työt kun loppuivat, niin nyt ei ole tuloja tällä hetkellä.
Vaa'allekaan en ole oikein uskaltautunut, joten en aijo päivittää sitä tänne ihan vielä. Tämä terveellisenä oleminen on ollut hyvin pomppuista ja nyt olisi todellakin aika saada se taas toimimaan. Pankkikortinkin voisi pistää lukkojen taakse, jotta en pääse tuhlaamaan. Sekin varmasti helpottaisi tätä terveellisyyttä.
Halusin kuitenkin näyttää mitä torstaina tuli ostettua ja mitä sain synttärilahjaksi, joten tässä näitä tulee.
Aloitan siis ihan omista ostoksista ja laitan loppuun lahjat. :)
XXL:stä:
Tarvitsin ihan basic urheilurintsikat ja pääsyin ostamaan nämä niken merkkiset, joilla oli hintaa 24,90e.
Sitten ostin tämmöiset hyvin perus treenihousut. Olen ollut mustia vailla jo aika pitkään, sillä edelliseni katosivat mystisesti jonnekin... Nämä ovat kuitenkin käteviä, koska laiskoina päivinä ne voi vaan laittaa hameen tai mekon alle ja ne näyttävät ihan legginseiltä. Sen takia perus mustat treenihousut on ihan must. Hintaa näillä oli 39,90e.
Toinen must näin talvella (varsinkin mekko- ja hameihmisille) ovat fleecevuoriset legginsit. Ne ovat aivan ihanan lämpimät! Hintaa oli 14,90e.
Sitten tämä oi niin ihana takkihupparijuttu. Tämä oli alennuksessa 30e ja rakastuin heti ensisilmäyksellä! En edes tiedä mitä sanoa siitä mutta ei se mitään. <3
H&M:
Omistan jo yhden tämmöisen mustan skatertyylisen hameen mutta se on todella lyhyt. Olen nyt jonkin aikaa yrittänyt etsiä samanlaista mutta hieman pidempää kappaletta ja nyt vihdoin löytyi. Normaalisti tämä olisi maksanut 10e mutta sain sen -20%, koska liityin kanta-asiakkaaksi.
The Body Shop:
Löysin tämän viikko sitten Cosmopolitanista ja innostuin hieman. Sitten The Body Shopissa oli kanta-asiakaspäivät ja kaikki oli -20%, joten se lähti mukaan. Se on siis rasva, joka muuttuu kädessä hieman öljymäiseksi ja sillä saa poistettua meikit. Tämä on kuulemma todella hyväksi kuivalle iholle, niin halusin testata. En nyt muista mitä tämä maksoi, sillä heitin kuitin pois mutta jos kiinnostusta löytyy, niin googlettamalla varmasti löytyy.
Tässä sitten itse lahjat. Teeman kaikki huomaa aivan varmasti. ;)
Koko perheemme on täynnä batmanin faneja. Siis olemme ihan hulluja. Olemme kaikki lapsetkin katsoneet batmanpiirrettyjä pienestä pitäen, koska isämme pitää niistä. Sitten äidilläni on käsi täynnä batmanaiheisia tatuointeja. Minulta taas löytyy paljon fanikamaa.
Tämä pipo ja huppari ovat nyt uusimmat kokoelmaani. Pipon sain pikkuveljeltäni, Texiltä, ja hupparin Jonilta. Ennestään minulta löytyy parit erilaiset legginsit, pari paitaa ja seinäkello.
Kiitos Joni ja Tex, olette ihania. <3
Tämän Fazerin konvehtirasian sain ystävältäni, Janskulta, ja tämä todellakin menee piiloon kaappiin, jossa se saa odottaa VÄHINTÄÄN viikon.
Sitten hyvät tyttökaverini Jenni, Satu ja Annika kustansivat minulle lahjaksi seuraavan kuukauteni salille, jes! Aamulla tulikin käytyä joogassa. Huomenna pääsee sitten kunnolla treenaamaan kokeen jälkeen. Mutta nyt palaan sitten takaisin kemian pariin. Heips. :)